sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Erilaisia imuja

Parin viime päivän aikana olen leikellyt ja sitten surautellut saumurilla erilaisia imuja. Ylimmässä kuvassa on hamppujoustofroteesta tehtyjä taittoimuja, joissa on aina kaksi kerrosta kangasta. Lisäksi kankaasta sai vielä yhden pötköimun ja yhden täsmäimun. Siihen menikin sitten koko puolen metrin pätkä kangasta. Mutta tulipahan käytettyä tarkkaan!

Seuraavassa kuvassa on bambufroteesta tehtyjä imuja. Kankaasta surautin kolme taittoimua, joissa on yksi kerros kangasta. Bambufroteenhan pitäisi olla todella imukykyistä, joten en viitsinyt pistää kahta kerrosta. Onhan tuo ainakin melko paksua. Lisäksi tein taas pari täsmäimua, näissä on kaksi kerrosta bambufroteeta. Tuota kangasta jäi vielä piiiitkä kaitale (140cm x 18cm), minkähänlaisia imuja siitä tekisi?? Kertokaapa vinkkejä! 

Kolmannessa kuvassa on myös taittoimu, jossa on siis yksi kerros bambufroteeta. Imun keskellä on sitten tuollainen lärpäke, jossa on kaksi kerrosta hamppujoustofroteeta. Sen saa taitettua pojalle etupainotteisesti, joten imua on siellä missä pitääkin!

Viimeisessä kuvassa on kirppikseltä ostamistani vohvelikangaspyyhkeistä silputut imut. Nämä levittävät hyvin kosteutta vaipassa. Taittoimuissa on vain yksi kerros kangasta ja pötköimuissa kolme.

Hamppujoustofroteeimut

Bambufroteeimut

Bambufrotee+hamppujoustis

Vohvelikangasimut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti