torstai 4. marraskuuta 2010

Sekalaista seurakuntaa

Viime aikoina on tullut tehtyä paljon pieniä käsitöitä, jotka nyt bloggaan kaikki kerralla. Eli tästä lähtee:
Pari viikkoa sitten valmistui Rasmuksen serkkupojalle Emilille villasukat ja -tumput Novitan Wool langasta. Ja nyt myöhemmin neuloin Rasmuksellekin samanlaiset ja samankokoiset tumput. Rasmuksen tumpuista ei ole kuvaa, mutta ovat siis ihan samanlaiset.. Tumppuihin koitin pitkästä aikaa peukalokiilaa, ja näin tulikin hyvin istuvat tumput. Näitä on hyvä pitää talven pakkasilla rukkasten alla. :)





Tänäänkin valmistui yhdet tumput tilaustyönä. Kankaana pinkki merinovillainterlock.





Tumput eivät olleet ainoat tänään valmistuneet ompelukset, nimittäin myös nämä liivinsuojat sain tänään ommeltua loppuun. Imukerroksia on kaksi (bambufleeceä), mutta ne ovat pienemmät kuin coolmax ja pul. Näin liivinsuojien reunat ovat todella ohuet ja suojat ovat vähän kuppimaiset, joten eivät helposti näy paidan alta. Liivinsuojat menevät puodin puolelle myyntiin.







Ja viimeisenä sitten eilen valmistuneet ompelukset. Eli ompelin muslimituttavalleni huivin ja alushuivin hänen toiveidensa mukaan. Kangas on luonnonvalkoista interlocktrikoota Eurokankaasta ja mallia huiveihin katsoin tuttavani vanhasta huivista. Alushuivi on vain tuollainen pantamainen, ja päällihuivi sitten vähän muodokkaampi. Ja pitihän noita huiveja itsellekin kokeilla, mutta aikas kalpealta näytän!  :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti