keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Reissusta palattu!

Palasimme Ruotsista eilen kotiin, ja ajattelin tännekin jotain kertoa reissusta. Todella mukavaa meillä oli, vaikka eihän siellä hirveästi mitään erikoista ehtinyt tekemään, tavallista lapsiperheiden elämää siis vietimme. Pojilla tuntui vielä menevän aikataulut ihan ristiin, eli melkein koko ajan oli toinen joko syömässä tai päiväunilla.. :D Mutta jotain sentään ehdimme! Eli paikallisilla kirppareilla tuli kierreltyä ja uusia kankaitakin
sain. Jonkun verran ehdimme ulkoilemaankin. Ja pojat myös leikkivät ja kylpivät yhdessä. :)

Junamatkat meillä menivät todella hyvin, Rasmuksella kun oli mukana kirjoja ja pari leluakin. Lisäksi annoin poitsun kuunnella musiikkia korvalappustereoilla (tai ämpeekolmonenhan toi taitaa olla). Varsinkin menomatka Tampereelta Turkuun sujui oikein hyvin ja nopeasti, Rasmus kun istui yli puolet matkasta erään perheen kanssa (isä ja kaksi lasta, lapset suurinpiiirtein 10-vuotiaita). Ensin Rasmus kurkisteli lapsia, ja kun he naureskelivat ja selvästi tykkäsivät Rasmuksesta, poika päätti mennä heidän viereen istumaan. Siinä he sitten lukivat kirjoja, katselivat eläinkortteja ja pelleilivät yhdessä. Rasmus oli oikein elementissään, kun pääsi hauskuuttamaan muita.. :)







Sitten niitä kirppislöytöjä. Eli  Polarn O. Pyret toppahattu kokoa 50cm. Poika ei ollut päineen mukana kun tätä ostin, ja valitettavasti se jääkin melkein heti pieneksi. Hattu mahtuu kyllä vielä päähän, mutta alle ei mahdu huppumyssyä. Mutta käyttöön siis pääsi kuitenkin heti, on nytkin pojalla päässä päikkäreillä (parvekkeella).




Sitten kivat farkut, kokoa 92cm. Hintaa näillä taisi olla reilut 3€. Ja pääsivät nämäkin heti käyttöön, vaikka vähän pitkät puntit vielä ovat. Mutta kenkien kanssa ja kantorepussa ovat jo oikein hyvät! :)




Kevättä varten kengät, koko 23. Hinta reilut 3€.




Ja sitten pojan ehdoton lemppari; puinen eläinpalapeli! Tästä ajattelin, että taitaa olla vielä vähän liian vaikea Rasmukselle, mutta niinpä vain poitsu osaakin tehdä sen melkeinpä kokonaan ilman apuja. Palojen alla kun on avuksi pienet kuvat, niin palat löytävät helposti paikoilleen. Tällä oli hintaa reilut 4€.





Sitten löysin Rasmukselle vielä tällaiset harjoitusluistimet. En kyllä tiedä tuleeko käyttöön, mutta pitipähän ostaa pois kun halvalla sai (tosin en muista mitä nämä maksoivat, ehkä jotain 3€).Onkos kenelläkään kokemuksia tällaisista, olisi kiva kuulla? :)





Sitten niihin kankaisiin.. Eli olin tilannut jo etukäteen siskoni osoitteeseen paria kangasta JNYdesignilta, ja paria kangasta tilasin myös Mjukatygeriltä. Mjukatygerin kankaat kävimmekin sitten hakemassa paikan päältä itse. Sinne ei ole siskoltani matkaa kuin jotain 6km.. Ylimmäisen kuvan kankaat (eläintrikoo ja autojoustofrotee, molempia 60cm) ovat JNY:ltä ja loput Mjukatygeriltä. Minä ostin keskimmäisen kuvan velourit ja sisko osti alakuvan trikoot (niistä ompelen Emilille jossain välissä vaatteita). Näitä kankaita onkin kaikkia metrin verran, koska tällä hetkellä sieltä ei voi tilata pienempää määrää.





Ohhoh, tulipahan pitkä postaus, toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti!! :)

5 kommenttia:

  1. Kerrohan "kuulumisia" siitä, miten tuo turkoosinsävyinen retropalloinen velour käyttäytyy esim. pesuissa - jookos?

    VastaaPoista
  2. Olipa mukavan kuuloinen reissu teillä :)
    Ja kankaat! Mun kangasvarasto on niin täynnä, etten saa tilata yhtään, ennen kuin edes osa on tuhottu..

    VastaaPoista
  3. Touhukas ja hauskan kuuloinen reissu! Kivoja kankaitakin olet löytänyt.

    VastaaPoista
  4. Hei!! Kiva reissukertomus ja kangasmyyjä sopivan lähellä... halusin mukaan :-))

    Kysyt niistä harjoitusluistimesta. Meillä oli semmoisia Itä-Saksassa osittain. Minulla oli myös, vain pinkit nahkaremmit. Tasapaino(painon keskipiste) säilyy parempi näillä, ainkain minun. Mentiin aika luja niiden kanssa mäki alaspäin...

    VastaaPoista
  5. Meillä on jo kaksi lasta aloittanut luistelu-uransa tuollaisilla. Ja itselläni oli lapsena samanlaiset :) Minusta ovat tosi hyvät vaikka eihän niillä kovaa pääse tasaisella jäällä. mutta ei ekoilla luistelukerroilla kukaan niin kovaa pääsis oikeillakaan luistimilla. Näistä jää ehkä parempi mieli lapselle: pysyinpäs pystyssä!

    VastaaPoista