perjantai 25. maaliskuuta 2011

Näin teet taskun

Piti jo aiemmin tehdä tämä tutoriaali, mutta tässä on taas ollut paljon kaikenlaista muuta (mm. Rasmus oli tiistaina ja keskiviikkona sairaalassa hengenahdistuksen takia).. Mutta nyt siis ehdin tehdä taskututoriaalin! :) Tässä ohje vain yhdenlaiseen taskuun, minkä voi tehdä monellakin eri tavalla, mutta näin minä sen tein. Esim. täältä löydät vähän erilaiset ompeluohjeet taskuun.

Ensin leikkasin taskun kankaasta, lisäksi leikkasin kaksi resorin pätkää.



Sitten ompelin pidemmän resorin taskun ulkoreunaan ja lyhyemmän sisäreunaan oikeat puolet vastakkain, samalla venytin vähän resoria (ihan näppituntumalla).
 



Seuraavaksi taitoin taskunsuun resorin nurjalle puolelle ja neulasin, sitten tikkasin peitetikkikoneella. Ylimääräisen osan leikkasin pois.





Seuraavaksi otin käsittelyyn toisen resorin, eli senkin taitoin nurjalle puolella ja neulasin. Sitten neulasin koko taskun paikoilleen housun etukappaleelle, taskun ja housukappaleen ylä- ja sivureunat kohdakkain.



Sitten vain ompelin peitetikkikoneella taskun kiinni housun etukappaleelle. Ja taas leikkasin ylimääräiset resorit pois, nyt siis taskun sisäpuolelta (eli vähän hankalasti).


Sitten ompelin toisen taskun samalla tavalla ja ompelin housut valmiiksi. Eli ompelin ensin punttien sisäsaumat, sitten ulkosaumat ja seuraavaksi haarasauman. Sitten ompelin resorit renkaiksi, taitoin ne kaksinkerroin nurjat puolet vastakkain ja ompelin lahkeensuihin sekä vyötärölle. Valmista tuli!

5 kommenttia:

  1. Tää on kyllä erittäin helppo taskuohje :D Harmi kun en itse omista peitetikkikonetta, pitää säätää normikoneen kaksoisneulan kanssa..

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta. Ne on aina kivoja! Selkeä ja helppo tapa. Mullakaan ei vaan tuota peitetikkiä ole mutta sehän on sivuseikka. :-)

    VastaaPoista
  3. mä luin tuon toisen ohjeen eka ja olin että ok hmm.. ja sit kun nyt luin sun ohjeen niin mähän olen tehnyt ihan samoin. ja minusta tää tapa on kivempi. itse vaan unohdan sen että ulkosyrjän resoria ei kannata kovin kireälle laittaa,muuten se vetää housutkin ryttyyn.. :D

    taskunsuun resorin voi minusta leikatakin lyhyemmäksi.

    mutta koska olen sellainen tarkkatyyppi niin kysyisin että onko sinulla tuohon resorin mittaan jotain kaavaa tahi suhdetta että minkä mittaisen leikkaa?
    kun itse olen tosiaan onnistunut tyräämään jokaikisen taskun ulkoreunan liian kireällä resorilla..

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia kommenteista! :) Unikuu: minulla ei ole mitään mittaa noihin resoreihin, leikkaan vain jonkun mittaisen pätkän ja venytän sitten resoria ommellessa, ylimääräisen resorin leikkaan sitten lopussa pois. Eli eipä tästä apua ollut..

    VastaaPoista
  5. Kiva ohje :), yksinkertaisen selkeä.
    lisäilen tuonne mun ohjeeseen linkin het ku ehdin.

    VastaaPoista