torstai 3. marraskuuta 2011

Ylläri miehelle!

Tällä viikolla olen puuhastellut miehen yllätyksen parissa. Alkuviikosta kävin Triteksillä ostamassa tummanruskeaa collegea housuja varten. Miehen nykyiset olohousut ovat niin karmeassa kunnossa, että joutavat jo roskiin, mm. takana on pari reikää ja kangas on kulunut tosi ohueksi.. Niitä mies on kuitenkin tähän asti käyttänyt, kun sopivia ei ole tullut kaupassa vastaan (tai eipä nuo edellisetkään täysin sopivat olleet aluksi, minun piti  niitä lyhentää muutama sentti).

Niinpä otin ne vanhat housut ja rupesin mittailemaan ja piirtämään kaavoja niistä uusia housuja varten. Eilisen ja tämän päivän aikana ompelin sitten housut valmiiksi. Paljon niihin tuli koristetikkauksia (joista peitetikkikone suoriutui tosi hyvin) ja taskutkin ompelin eteen, mutta ison urakan jälkeen tuli vihdoin valmista! Ja olen kyllä melko tyytyväinen lopputulokseen, toivottavasti on mieskin. Laitoin uudet housut makuuhuoneeseen vanhojen tilalle odottamaan miestä töistä kotiin, toivottavasti yllättyy iloisesti! En siis ole kertonut miehelle, että meinaan ommella hänelle housut. Alunperin oli tarkoitus antaa housut vasta isänpäivänä, mutta enpä malta odottaa siihen asti.. :) Oikean värin vangitseminen kuviin ei taas onnistunut tässä hämäryydessä, mutta alemman kuvan väri on ehkä vähän lähempänä totuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti