tiistai 7. helmikuuta 2012

Rattaiden tuunailua

Ostin viime syksynä huuto.netistä Phil & Teds Sport rattaat. Ne olivat todella huonossa kunnossa, joten minäpä päätin vähän tuunata niitä. Kaapistakin öytyi sattumalta melkeinpä samanväristä ulkoilupukukangasta, mitä rattaat ovat. Joten paikkailin sillä isoimmat rei'ät. Tämän jouduin tekemään käsin ompelemalla, mutta tuli kyllä siistiä jälkeä. Alla ennen ja jälkeen kuvat! :)

                                  ennen
jälkeen


Sitten päätin vielä ommella rattaisiin sen muovisen koppuraisen takalärpäkkeen tilalle suojuksen. Ilman suojusta rattaat olisivat vauvalle mielestäni ihan liian avonaiset, nyt pikkuinen voi vetää rauhassa unia suojuksen takana.. Alunperin oli tarkoitus ommella suojukseen läpällinen kurkistusluukku, mutta suojusta voi kyllä sen verran raottaa alhaalta, että näkee onko vauvalla kaikki kunnossa. Joten ompelin sitten taskun, siihen saa jotain pientä mukaan. Taskuun en ainakaan vielä ommellut mitään läppää, katson sitten käytösssä, että tarvitaanko sellaista.

                                    oikea puoli
                                      
                                                                                                                      nurja puoli



                                                                                                suojuksen saa myös rullattua ylös


Ompelen ehkä vielä myöhemmin uuden sadesuojan rattaisiin, jos vain löydän jostain sopivaa kangasta. Rattaiden oma suojus on mielestäni niin kömpelö ja koppura, ja vie paljon tilaakin...

2 kommenttia:

  1. Ihanan viitseliästä! Jotenkin sitä itse vain unohtuu harmittelemaan, jos jokin ei toimi, mutta ei tule mieleen, että asianhan voisi ehkä itse korjata! ;)

    VastaaPoista
  2. Tulipas hienot rattaat! kyllä nyt kelpaa olla kyydis :)

    VastaaPoista