keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Vauva-arkea

Edellisestä postauksesta on kulunut jo viikko, mutta ei minulla vieläkään ole mitään valmiita (eikä edes keskeneräisiä) ompeluksia blogattavaksi. Pikkuveli on hieman toista maata kuin esikoinen, eli ompeluaikaa ei vain ole. Pikkuisella on mahakipuja, ja päivät kuluvat vauvaa kanniskellessa ja kotitöitä tehdessä (nytkin vauveli köllii sylissä..). Ensimmäinen pullo Cuplatonia on jo kulunut, se tuo sentään vähän apua masuvaivoihin. Päiväunia vauva ei juuurikaan kotona nuku, tai sitten enintään puoli tuntia kerrallaan. Vaunulenkillä sentään yleensä nukkuu, onneksi. Ja eilen pistin pojan ensimmäistä kertaa parvekkeelle päikkäreille (mikä olisi pitänyt ilmeisesti tehdä jo aiemmin), ja siellä sitten uni maittoikin: poika nukkui 2 tuntia! :) Eli tästä eteenpäin pikkuveli nukkuu päivän aikana ainakin yhdet päikkärit partsilla. Ehkä päivällä nukkuminen aiheuttaa muutoksen myös öihin, jotka siis ovat melko katkonaisia, esim. viime yönä poika heräsi yhdentoista tunnin aikana muistaakseni 7 kertaa.. Siitä voi jokainen päässään (tai vaikka paperilla) laskeskella, että kovin pitkää pätkää meillä ei kerralla nukuta.

Mutta jotta tämä postaus ei menisi ihan pelkäksi valitukseksi, pitää kehua, että poika kasvaa oikein hienosti! Kävimme eilen neuvolassa ja mittausten mukaan pojalla on pituutta 56,9cm ja painoa 5215g (ikää siis hieman vajaat 6 viikkoa). Ja on meillä toki paljon hyviäkin hetkiä, ei pelkästään mahakipuisen itkuja. Poika hymyilee välillä todella suloisesti, eikä vain rusauttaessaan vaippaan lisää täytettä..







Loppuun vielä muutama poseerauskuva norsubody päällä. Hyvin vastaa body kokoaan! :)



1 kommentti:

  1. Ihania kuvia! Aika lailla isoveljen näköinen joissain kuvissa.
    Toivotaan et ulkopäikkärit auttaa nukkumisen kanssa et säkin saat vaikka otettua pikkupäikkärit jos yöt ei mee putkeen. /Netta

    VastaaPoista