lauantai 29. syyskuuta 2012

Lahjoja pienille tytöille

Olimme tänään pienen prinsessan ristiäisissä, ja lahjahan tietysti oli minun tekemä. Ompelin tytölle tilkkupeiton ja kolme helistinkuutiota.



Tilkkupeitto onkin ensimmäinen tekemäni "oikea" tilkkutyö (niitä tekemiäni köllöttelyalustoja en varsinaisesti tilkkutöiksi laske).. Innostuksen tilkkutöihin sain viikko sitten lauantaina, kun olimme porukalla ompelemassa Nuppupeittoja Taysiin (niitä muuten en olekaan vielä muistanut blogata), ja eräs tuttava hieman valaisi tilkkutöiden maailmaa minulle. Myöhemmin sainkin sitten häneltä hyvän linkin, (kiitti vain, M) ja pitihän sitä heti päästä testaamaan. (Voin muuten jo tähän väliin mainita, että tilkkuilua meinaan myöhemminkin kokeilla, eli jatkoa seuraa ...)





Helistinkuutioiden vaahtomuovin ostin Tampereen Vaahtomuovi Oy:stä (samoin kuin tilkkupeiton kankaat ja ohuen levyvanun). Vaahtomuovipalasta leikkasin kotona kuutioita, jotka päällystin tilkkupeittokankailla (sopii sitten peiton kanssa hyvin yhteen..). Laitoin vielä jokaisen kuution sisälle pienen kulkusen (Sinooperista), jotta riittää vauvalla ihmeteltävää.



Ja sitten vielä toinen lahja. Eilen nimittäin olimme naapurintytön 3-vuotissynttäreillä. Hänelle ompelin Triteksiltä löytyneestä siilitrikoosta lahjaksi tunikan koossa 104cm. Kaavana käytin Ottobren teekannu-tunikaa (lehden numeroa en nyt muista). Helmaan en tehnyt kanttausta, vaan koitin uuden saumurini rullapäärmäystä. Hiukan joutui säätöjä hakemaan, mutta loppujen lopuksi sain ihan hyvää jälkeä aikaiseksi. Tämä oli siis vasta ensimmäinen kerta kun ehdin saumuriani koittamaan, ja täytyy kyllä sanoa, että tuntuu tosi hyvältä koneelta! Jaksoi hyvin ommella paksujenkin kohtien yli ihan mukisematta.. Koneella oli kyllä oikein ilo ommella!! :)








5 kommenttia:

  1. Mainio idea noi kuutiot! :) Ja kaunis tilkkuilu!

    VastaaPoista
  2. Ihana tilkkutäkki ja kivat kuutiot ja kiva mekko <3

    VastaaPoista
  3. No ootpa jaksanu näperrellä tohon peittoon! Siinä on tilkku poikineen. Kivan näköistä!

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa tilkkutöiden maailmaan! Hauskan kuvion olit kehittänyt tähän peittoon.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia!! :) Loppuviikosta on vielä tulossa lisää tilkkuilua..

    VastaaPoista