torstai 25. elokuuta 2011

Pii-paa, pii-paa

Ompelin Rasmukselle testiversion kerrastosta, tarkoitus siis ommella vielä toinen merinokankaasta talvea varten. Kaivelin kaappeja ja valitsin koevedosten kankaaksi hauskan paloautotrikoon. Siitä sitten surauttelin pitkät kalsarit ja aluspaidan. Kaavat näihin löytyi (muistaakseni) Ottobre 6/2010 -lehdestä. Tein vaatteista 98 senttiset, jotta niissä olisi kasvunvaraa. Housut olivat oikein hyvän kokoiset, mutta paita on vähän turhan leveä, joten merinoversiossa kavennan kaavaa hieman. Rasmus ei olisi sovituksen jälkeen halunnut millään riisua uusia paloautovaatteitaan, ilmeisesti siis olivat todella mieluisat poitsulle. :) Muutenkin Rasmus on viime aikoina ruvennut tiedostamaan, että hänellä on äitin ompelemia vaatteita, saattaa näyttää vaikka paitaansa ja kertoa, että äiti on tehnyt. Ja kun pyykkinarulla on kankaita kuivumassa, poika voi näyttää niitä, ja sanoa, että Rasmukselle.


2 kommenttia:

  1. Voisin kuvitella, että tuo trikoo olisi meilläkin mieluinen. Esikoinen on lähes saman ikäinen kuin teidän poika, mutta muuten ei kuitenkaan vielä välitä, mitä päälle puetaan. Tai tiedosta niitä itse ommeltuja vaatteita.

    VastaaPoista
  2. Tuo kangas olisi meidänkin pojan mieleen. Meillä suosikkileikki on palomiesleikki :D

    VastaaPoista