torstai 26. tammikuuta 2012

Pakkaspäivien varalle

Taas olen ommellut pieniä ompeluksia pakkaspäiviä varten, ja niitähän nyt onkin taas lisää luvassa. Eilen illalla pikasurautin Rasmukselle pitkähihaisen aluspaidan apinainterlockista. Kaavana käytin Ottobren Papana raglanpaidan kaavaa koossa 92cm, tosin jätin siitä vielä sivusaumanvarat pois, sopii sitten paremmin sutjakan pojan päälle ja toisen pitkähihaisen paidan alle. Pituutta sitten lisäsinkin reilusti hihoihin ja helmaan, jotta ei jää heti lyhyiksi. Kaula-aukostakin tein vähän normaalia isomman, ei sitten vilku kanttaukset toisen paidan alta.


Tänään sitten ompelin Rasmukselle alustumput rukkasten alle. Aiemminhan jo ompelin nämä tumput, mutta nyt halusin saada tumpuista vielä lämpöisemmät. Eli nämä uudet on tehty kaksinkertaisesta merinointerlockista. Näihin sain käytettyä hyvin oransseja ja mustia merinokankaan jämiä, eipä jäänyt enää paljoa jäljelle (ehkä niistä saisi vielä ommeltua vauvalle tumput..). Vuori on kokonaan oranssia, mustaa on ainoastaan tumppujen yläosa ja takapuoli. Mutta ihan hienot niistä tuli! :)


Ja sitten tuli vielä ommeltua itselle fleecepipo. Tähänkin ompelukseen tuli käytettyä kankaanjämiä kaapista, eli mustaa polarfleeceä. Sitä on tässä pipossa kaksi kerrosta, joten pitäisi lämmittää hyvin päätä! Mikään hurja taidonnäyte tämä pipo ei ole, ja on kyllä harvinaisen tylsäkin, mutta tarpeeseen tuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti