keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Joululahjoja

Nyt kun Joulu on jo mennyt, voinkin näyttää, mitä joululahjoja valmistin tänä vuonna.

Rasmuksen tuoreimmalle serkulle, Urholle, ompelin kaksi vaatesettiä. Molemmissa on body ja housut, kaikki kokoa 68cm. Bodyt ovat interlocktrikoota, limet housut velouria ja toiset housut pehmeää collegea. Kaikki kankaat ovat Eurokankaasta. Housujen kaava on oma, ja bodeihin löytyi kaavat Ottobre-lehdestä (1/2004), tosin vähän kavensin alkuperäistä kaavaa.




Toiselle serkulle, Emilille, ompelin yöpukuhaalarin kokoa 86cm (Ottobre 4/2003)ja kahdet velourhousut (86cm ja toiset isommat kokoa 92cm) omalla kaavalla. Nalle Puh -interlocktrikoo on ostettu Lempäälän kangaskaupasta (nimeä en nyt muista), ruskea velour muistaakseni Tekstiili Fihlistä, raidallinen velour on tilattu Ruotsista ja yksivärinen velour taitaa olla ihan Eurokankaasta.





Naapurin O:lle ompelin kaksi trikoopaitaa, molemmat kokoa 98cm. Näissä takakappale on yksivärinen, ja vain etukappaleella on kuviotrikoota.







 Omalle äidille neuloin vielä töppöset, eli "tuhvelot", niin kuin meidän perheessä noita kutsutaan. Ohje on tosi helppo ja tuhvelot valmistuvat nopeasti. Lankana Novita Wool kaksinkertaisena.






Mummulle virkkasin hartiahuivin, mutta siitä on kuva vain keskeneräisenä. Ja löytyipä sittenkin yksi kuva valmiista huivista mummun päällä. :) Lankana huivissa on Easy, jota jäi yli näistä lahjoista. Alemmassa kuvassa värisävy on oikeampi.



keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Pehmeitä paketteja

Tänään olen oikein urakalla ommellut viimeisiä joululahjoja. Samalla valmistui omallekin pojalle yhdet velourhousut kokoa 86cm.






Naapurin pojalle ompelin kaksi vuotosuojallista taskuvaippaa ja niihin paksusta bambujoustofroteesta taittoimut. Nämä lahjat olen jo antanut S:lle, joten voin ne jo blogata.






Viime viikolla valmistui miehelle hahtuvasta pohjalliset työkenkiin, ja ovat kuulemma olleet hyvät näillä pakkasilla hyvät! Virkkasin pitkät suorakaiteen muotoiset palat ja heitin pesukoneeseen 40 asteeseen huovuttumaan. Sitten vain leikkasin paloista sopivan kokoiset pohjalliset. :) Hahtuva oli liukuvärjättyä, joten sen takia pohjalliset ovat vähän eri väriset, mutta eipä tuo kengissä mitään haittaa.





Viime viikolla valmistui myöskin naapurille ompelemiini säkkituoleihin sisuspussit vahvasta puuvillasta. Jätin pusseihin aukot, jotta ne saa täytettyä styroxpalleroilla. Aukon voi sitten sulkea ompelemalla käsin tai koneella.





Sitten niihin varsinaisiin joululahjoihin. Niitä olen ommelllut lähinnä Rasmuksen serkkupojille (Emilille ja Urholle). Tässä pienet maistiaiset lahjoista, tarkemmin bloggaan sitten Joulun jälkeen.





Seuraava bloggaus tuleekin sitten varmaan Joulun jälkeen, joten:

Oikein mukavaa Joulua kaikille!!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Monenmoista ompelusta

Tässä taas sekalainen postaus, viime päivinä on valmistunut paljon kaikenlaista. Ompelin Rasmukselle karvahatun näitä kovia pakkasia varten, mutta valitettavasti se ei onnistunut. Lakki ei vain istu Rasmukselle niin kuin pitäisi. Kova työ lakissa oli, ja aivan turhaan.. Kaavat lakkiin löytyi jostain vanhasta Suuri Käsityö lehdestä. Materiaalit ovat Eurokankaasta. Vuorina on ihanan pehmeä tekoturkis ja lakin sisällä kerros lämpövanua. Eli oikein lämmin lakki tämä olisi.. Lakista tuli siis hieman liian matala, ja nuo korvalärpäkkeet taas ovat liian pitkät, eivätkä ne suojaa poskia juuri yhtään. Ohimoillekin jää tuollainen tyhmä paljas kohta. En kyllä meinaa tehdä toista samanlaista lakkia, niin kova työ tuossa oli. Joten täytyy tehdä joku simppelimpi, mutta lämmin lakki. Harmittaa kyllä kovasti tuo lakin istumattomuus!! :(







Urholle ompelin pienen tonttupuvun, samanlaisen kuin Rasmuksellekin aikaisemmin. Tämä puku on vain vähän pienempi, eli kokoa 62cm. Kaavat myöskin jostain vanhasta Suuri Käsityö lehdestä.





Naapurillekin on tullut ommeltua jotain pientä. Hän antoi minulle muumikankaita, ja niistä ompelin kaksi säkkituolin päällistä. Toisessa päädyssä piilossa on piilossa neppikiinnitys, jotta päällisen saa sitten helposti pesuun. Tarkoitus on vielä ommella ne sisäpussitkin, heti kun vain saan naapurilta kankaat. Samaan paikkaan ompelin vielä muumiverhotkin. Näissä ei oikein ollut mitään kuvattavaa, mutta nappasin kuitenkin kuvan tuosta kuosista.


maanantai 13. joulukuuta 2010

Lahjoja

Viikonloppuna oli kavereitteni tuplasynttärit, sekä Rasmuksen tuoreimman serkkupojan ristiäiset. Nyt kun juhlat on juhlittu, voinkin blogata ne lahjat. :) R:lle neuloin kaulurin (ohje täällä) ja virkkasin pienen kukkaheijastimen (heijastin on ihan irtonainen, saa hakaneulalla vaihdettua paikkaa),  M:lle neuloin pipon ja kaulahuivin (ohje taisi olla viimeisimmässä Suuri Käsityö lehdessä). Kaikki samasta langasta, eli Easystä. Valmistuivat tosi nopsasti, kun puikot olivat kokoa 10 ja 12.








Urholle (josta siis tuli oikeastikin Urho) tein ristiäislahjaksi peikkopöksyt, ja lisäksi annoimme kipsitaulun, johon voi painaa vauvelin jalan ja käden, sekä laittaa myös valokuvan.


Jouluale puodissa!!

Pian on jo Joulu, ja sen kunniaksi Nöpsis-puodissa on Jouluale aina vuoden loppuun asti! :) Saat 5€:n alennuksen sekä valmiina olevista vaatteista, että myös uusista tilauksista. Mukavaa Joulun odottelua kaikille!!


perjantai 10. joulukuuta 2010

Joustofroteehousut

Tänään valmistui yhdestä tilauksesta viimeinen ja neljäs vaate, eli nämä joustofroteehousut kokoa 98cm. Väriä en saanut kuvattua aivan oikein, housut ovat siis oikeasti tumman turkoosit. Lahkeissa ja vyötäröllä on leikkaussaumat, sekä edessä, että takana. Vyötäröllä ja lahkeensuissa on kuminauhat.

torstai 9. joulukuuta 2010

Kaikenlaista

Lähipäivinä on valmistunut taas erilaisia ompeluksia, esittelen ne nyt kaikki kerralla. Ensimmäisenä tilaustyönä tehty tunika piparikukkajoustiksesta, kokoa 116cm.



Seuraavaksi Rasmukselle uusi kypärämyssy merinovillaneuloksesta. Tämä myssy on odottanut pitkään vuoroaan, ensin jonkun aikaa kankaat leikattuna saumurin vieressä, sitten vielä peitetikkikoneen vieressä. Mutta heti kun vaihdoin koneisiin ruskeat langat muita ompeluksia varten, sain vihdoin kypärämyssyn valmiiksi. Rasmuksen vanha myssy onkin jo jonkun aikaa ollut hieman pieni.




Viimeiseksi tämän aamun pikasurautus. Ompelin yläkerran A:lle kolme kestopikkuhousunsuojaa. Kuosina häneltä saamani vanha trikoo, imuna yksi kerros bambufleeceä ja toisella puolella microfleece. A:lla on tänään nimpparit, joten tämä oli pikku lahja hänelle. Toivottavasti tulevat käyttöön! :)




 

tiistai 7. joulukuuta 2010

Joustista, velouria ja sairastelua

Tilaustyönä ompelin housut raitavelourista ja paidan siilijoustofroteesta. Molemmissa koko 98cm. Tähän tilaukseen on vielä tulossa tunika ja toiset housut, mutta postaan nämä valmistuneet nyt jo alta pois.

Ompeluaika on ollut viime päivinä taas aika vähissä, poika sairastaa edelleen. Käytiin tänään lääkärissä, ja nyt oli toinenkin korva tulehtunut. Silmätulehdus on uusinut myöskin, ja lisäksi pojalla oli nielutulehdus. Saatiin siis taas antibiootit ja silmätipat ja vielä yskänlääkettäkin. Toivottavasti poika näillä lääkkeillä paranee!




keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Arvontaa ja kuulumisia

Pim Pamilla on meneillään kiva arvonta blogin 2-vuotissynttäreiden kunniaksi, käykääpäs osallistumassa! :)


Täällä on ompelut olleet aika vähissä, koska koko porukka on kipeänä; poika on toipumassa silmä-, korva- ja ylähengitystietulehduksesta (kuuri alkoi viime torstaina), mies sai eilen antibioottikuurin poskiontelon- ja keuhkoputkentulehdukseen, ja minäkin kävin tänään hakemassa kuurin poskinontelontulehdukseen.. Jotain pientä on kuitenkin tullut ommeltua, eli tänään sain valmiiksi tonttupuvun Rasmukselle. Tämän postaan kuvan kanssa vasta huomenna, kunhan saan puvun kuvattua pojan päällä. Meillä on huomenna tämän vuoden viimeinen kerta muskarissa, eli pikkujoulut, ja täytyyhän pojalla olla kunnon tonttupuku! :)

maanantai 29. marraskuuta 2010

Paitoja ja housut

Tilaustyönä ompelin pari paitaa, ja samalla ompelin Rasmuksellekin yhden. Myös pienet velourhousut (62cm) valmistuivat siinä sivussa, nämä menevät puotiin myyntiin. Yöjunatrikoosta ompelin peruspaidan kokoa 116cm ja apinatrikoosta syntyi kaksi raglanhihaista paitaa. Toinen on kokoa 92cm ja toinen 86cm. Tuo pienempi jää siis omalle pojalle.



torstai 25. marraskuuta 2010

Pikkuriikkisiä

Ompelin tänään valmiiksi kolmet pienen pienet housut, kaikki kokoa 56cm. Menevät puotiin myyntiin.


keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kaulureita

Ompelin tilaustyönä äidille ja tyttärelle pinkit kaulurit polarfleecestä. Ja pitihän omalle pojalle myös tehdä samanlainen, tosin microfleecestä.




maanantai 22. marraskuuta 2010

Moonboots

Ompelin Rasmukselle moonbootsit päiväunia varten. Kaavat uusimmasta Ottobre-lehdestä. Tosin vähän piti suurentaa kaavoja, koska lehden suurin koko oli 20. Nämä ovat suurinpiirtein kokoa 22-23. Päällä velour, vuorina raidallinen trikoo (äidin vanhasta paidasta), ja sisällä vielä kerros polarfleeceä. Näillä pitäisi kyllä tarjeta kovallakin pakkasella, varsinkin kun poika nukkuu paksussa makuupussissa. :) Musta nyörikuminauha oli Eurokankaasta loppu, joten piti laittaa valkoista. On vähän tyhmän näköistä,ehkä vaihdan sen myöhemmin mustaan.


torstai 18. marraskuuta 2010

Pukin konttiin??

Sain juuri valmiiksi kaksi yöpukua, tai voihan näitä toki käyttää ihan oloasunakin (ainakin noita formuloita, toisessa onkin tähtiä ja kuita nallejen lisäksi). Molemmat ovat kokoa 86cm ja ovat myynnissä puodin puolella.


keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Raitapöksyt 86cm

Nämä raidalliset joustofroteehousut valmistuivat juuri, ovat kokoa 86cm ja menevät puotiin myyntiin.

Loput koristenauhat alessa (ja huutista)!!

Vielä on jonkun verran koristenauhoja jäljellä, jaoin ne kolmeen ryhmään. Hinta 3€ postikuluineen/yhden kuvan nauhat. Naputtelin myös myynnissä olevat kankaat ja muut käsityötarvikkeet huutonettiin, sieltä voit klikata ne itsellesi halvalla! :) YLIMMÄT NAUHAT VARATTU!




Tähtipipo

Ompelin tilaustyönä tämän tähtipipon. Päällä siinä on tummanruskea velour, vuorina valkoinen microfleece ja lisäksi korvien, otsan ja niskan alueella vielä toinen kerros microfleeceä. Eteen applikoin asiakkaan toiveiden mukaan tähden, ja keskelle taakse ompelin vielä Nöpsis-merkin. :)


tiistai 16. marraskuuta 2010

Koiratossut

Paljon on näitä erilaisia tossuja näkynyt muissa blogeissa, joten pitihän minunkin niitä koittaa. Sain eri värisiä nahkapaloja äidiltäni, joten tarvikkeisiinkaan ei mennyt rahaa. Ainoastaan nahkaneuloja kävin ostamassa ompelukoneeseen Eurokankaasta. Ohjeet tossuihin löysin täältä, tosin muokkasin niitä vähän. Tein tossujen pohjista vähän erilaiset, tuossa ohjeessahan kummankin jalan tossut ovat samanlaiset. Lisäksi lisäsin etuläpän alle kappaleen, josta kuminauhan saa laitettua läpi (katsoin mallia Rasmuksen ostotossuista). Lopputulokseen olen kyllä erittäin tyytyväinen, eli näitä lisää! Nyt vain pitäisi saada lisää nahkoja eri väreissä, joten vinkatkaapa, jos tiedätte, mistä niitä saisi! :)