keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Ääh, uusiksi meni..

..ainakin luulisin niin. Ompelin Rasmukselle talvea varten rukkaset, mutta niistä taisi tulla sittenkin liian pienet. Tein kyllä ensin mallikappaleen fleecestä, jotta ei menisi kivaa kangasta hukkaan, mutta enpä tullut ajatelleeksi, että fleece joustaa ja tuo toinen kangas ei.. Eli luultavasti näitä rukkasia ei saa laitettua pojalle edes käteen, tuntuvat niin napakoilta. No, kohtahan se selviää, kun poika pian herää päiväunilta.. Rukkasissa on päällä kivaa kangasta, jossa on jonkinlainen kosteussulku (muistaakseni joku silikonipinnoitus tai mikä lie), vuoriksi pistin ohutta interlocktrikoota. Noiden kankaiden välissä on vielä lämmikkeenä kerros fleeceä. Mutta luultavasti siis täytyy tehdä vielä uudet. Pitää varmaan tehdä niistä vähän leveämmät (ainakin tuosta suulta) ja laittaa vaikka pikkuisen löysempi kuminauhakin ranteen kohdalle.

Laavureissu

Itsenäisyyspäivänä olimme koko porukka pienellä metsäretkellä. Rasmus pääsi isin kyytiin kantoreppuun, ja näin matkasimme Kirskaanniemeen. Perillä sitten sytytimme nuotion ja paistoimme makkarat. Rasmus tuntui viihtyvän hyvin reissussa, laavulla oli kiva istuskella ja katsella nuotiota sekä luontoa ympärillä. Harmi, että keli oli vähän märkä, ei päässyt pikkuinen mönkimään maahan..  Mutta muuten oli kyllä oikein mukava reissu, täytyy ottaa uusiksi, kunhan vain kelit sallivat. Rasmuksen onkin hyvä tottua metsäretkiin heti pienestä pitäen!



maanantai 7. joulukuuta 2009

Taskuvaippoja

Sain tänään valmiiksi neljä L-koon sivunepillistä taskuvaippaa. Kaikissa on kuosikankaana Br-pul ja peppua vasten Coolmax. Lyhyestä virsi kaunis, eli tässäpä nämä:


lauantai 5. joulukuuta 2009

Kilpailu!

Ei tosin täällä, vaan täällä. Käykääpäs heti äänestämässä! :)

torstai 3. joulukuuta 2009

Pikkuruisia taskuvaippoja

Nämäkin vaipat ovat menossa Ruotsiin "Kössille". Vaipat on ommeltu xs-Fuzzista piirtämälläni kaavalla, eli vaippa sopii heti syntymästä lähtien. Vihreässä vaipassa kuosina on 1mil-pulia ja toisessa Br-pulia. Peppua vasten vihreässä on keltainen Coolmax ja Öttömönkiäisissä oranssi bambujoustofrotee.


Mums mums!

Innostuin eilen tekemään jääsuklaata! Tämä olikin eka kerta kun tuollaisia tein, mutta hyvin onnistuivat ja ovat kyllä aikas makoisia! Osan suklaista vien Rasmuksen muskariopelle, tänään kun on viimeinen kerta muskaria tänä vuonna. Askarreltiin vielä Rasmuksen kanssa korttikin. On muuten melko vaikeata saada pikkuisen käsi lätättyä paperille, mutta onnistuipa sekin vihdoin, eikä edes pahasti sotkettu paikkoja!


tiistai 1. joulukuuta 2009

Oletko jo nähnyt sen?

Oletko jo nähnyt sen,
taapertelun tonttujen
Vain punainen lakki vilahtaa,
kun tonttu ikkunasta kurkistaa




Eilen sain valmiiksi Rasmuksen tonttupuvun. Housut ovat ruskeanharmaata joustofroteeta, paita ja tonttulakki ihanan pehmeätä jenkkicollegea. Kaikki kankaat on Eurokankaasta ostettuja. Minulta ei löytynyt sopivan väristä resoria, joten paidan kanttauksetkin tein sitten tuosta joustofroteesta. Kaavat tonttupukuun löytyi Suuren Käsityölehden numerosta 11-12/2003.Paitaan taisin laittaa vähän liian kireän kuminauhan, voi olla, että puran sen ja laitan pidemmän..

Sitten taas kuvankäsittelyä. Ylempiä kuvia en jaksanut muokkailla, mutta alimmassa harjoittelin taas leikkelyä ja vaihdoin kuvaan taustan. Gimpissä (kuvankäsittelyohjelma) on kyllä hyvät sakset, joilla saa melko helposti leikattua kuvia, jos kuvan tausta on tarpeeksi eri värinen kohteen kanssa.


Mukavaa Joulun odotusta kaikille!

lauantai 28. marraskuuta 2009

Pikainen kuvankäsittelyharjoitus

Piti ottaa kuva äitin pikku apulaisesta, kun niin innoissaan olisi minua autellut.  Pikaisesti leikkasin kuvankäsittelyohjelmalla pojan neppipresseineen irti kuvasta, koska takana näkyi aikamoinen johtoviidakko (ompelukoneen, saumurin, läppärin yms johdot). No, tässä lopputulos toisella taustalla.. Eipä hääviä jälkeä tullut, mutta enpä nyt jaksa käyttää enempää aikaani tuohon..

Pari minivaippaa!

Taas valmistui pikkuisia sisävaippoja, tällä kertaa Swaddlebeesin Newborn-vaipasta piirretyllä kaavalla. Nämä vaipat ovat kyllä tositosi minejä! Meidän poitsulla samanlaiset taisivat mahtua päälle vain pari-kolme viikkoa.. Molemmissa vaipoissa on päällä puuvillavelouria, koko vaipan alueella bambufleeceä ja peppua vasten valkoista puuvillavelouria. Läpässä on vielä kaksi kerrosta bambufleeceä ja kerros puuvillavelouria. Vaipan etureunan saa nepin avulla taitettua alas, jotta se ei paina napatynkää. Aivan ihanaisia vaippoja!!


keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Alkuviikon aherruksia

Tällä viikolla olen taas ommellut pikkuisia vaippoja. Maanantaina valmistui kaksi sisävaippaa Tiriksen ensivaipan kaavaa mukaillen. Näiden vaippojen tekemisessä oli kyllä omat mutkansa matkassa. Aluksi näytti kyllä sujuvan hyvin, mutta kun sain ommeltua ne melkein valmiiksi, huomasin, että niissä menikin paljon pieleen.. Ensiksikin reisikuminauhat olivat kummassakin vaipassa liian löysällä, joten ne jouduin purkamaan ja ompelemaan uudestaan. Myöskin etuosan nepit olivat jostain kumman syystä menneet vähän liian ylös. Tätä vikaa tosin ei pysty korjaamaan, mutta ehkäpä ne menevät noinkin. Toiseen vaippaan pistin vielä lisäsäätönepit siivekkeisiin, näytti jotenkin niin isolta. No, valmista tuli vihdoinkin ja näyttäväthän nuo toki vaipoilta..

Päällä molemmissa vaipoissa on trikoota siskon vanhoista paidoista, tukikerroksena koko vaipan alueella on bambufleeceä, ja peppua vasten bambujoustofroteeta. Lisäksi tuohon bambujoustofroteeseen on ommeltu kiinni yksi kerros bambufleeceä tiiman malliin. Nepeillä kiinni olevassa imuläpässä on peppua vasten bambujoustofrotee sekä lisäksi 2 kerrosta bambufleeceä. Lisäksi takana on täyttöaukko, jos lisäimua tarvitaan. Näistä tuli kyllä ihanan pehmeitä vaippoja!




Eilen ja tänään ompelin vielä kolme sisätäyttövaippaa, kokoa NB eli newborn. Kaavana käytin Kestovaippainfosta löytyvää Mummut-kaavaa. Päällikankaat ovat taaskin uusiomateriaalia, eli nuo raidalliset interlock-trikoot ovat äitini vanhoista paidoista ja vihreä paksu joustofrotee vanhasta kylpytakista, myöskin äitini peruja.. Peppua vasten uutta valkoista joustofroteeta Eurokankaan palalaarista. Tuo EK:n joustis on kyllä todella pehmoista, eli mukavia vaippoja taas valmistui!


maanantai 23. marraskuuta 2009

Verhot makuuhuoneeseen

Vihdoinkin sain ommeltua nuo verhot loppuun, jonkun aikaa jo ehtivät lojumaan työhuoneessa ilman helmakäännettä.. Kankaana niissä on Vallilan Freesia, ja sopivat kyllä tosi hyvin meidän makkariin! :) Kuva ei tosin tee oikeutta niille, mutta tässäpä sellainen kuitenkin:

perjantai 20. marraskuuta 2009

Pienen pieniä vaippoja

Tänään sain valmiiksi nämä kaksi aivan ihanaa pikkuvaippaa. Vaipat on ommeltu CuddleBuns Nb vaipasta piirtämälläni kaavalla, eli sopivat vastasyntyneelle. Vasemmalla olevassa vaipassa on kuosina interlocktrikoo ja toisessa ohut singletrikoo. Molemmat kankaat ovat peräisin kirppikseltä ostamistani paidoista. Peppua vasten vaipoissa on valkoinen puuvillavelour, kiinniommeltuina imuina 3 kerrosta bambufleeceä ja lisäksi vaipoissa on nepeillä kiinnitettävä läppäimu, jossa on myöskin 3 kerrosta bambufleeceä. Lähiaikoina meinaankin sitten ommella oikein urakalla pikkuvaippoja!

maanantai 16. marraskuuta 2009

Yövaippa nro 3

Tässä kolmas yövaippa Rasmukselle, enempää ei sitten tarvitakaan! Vaipassa taas yhteensä 6 kerrosta imua ja takana täyttöaukko. Tähän en vielä ole ehtinyt ommella imuläppää, mutta senkin surauttelen lähipäivinä, sitten kunhan bambufleece on pesty ja kuivunut. Hamppusingleä oli vielä sen verran jäljellä, että sain siitä ommeltua pienen taittoimun.



perjantai 13. marraskuuta 2009

Yövaippa nro 2

Tänään valmistui toinen yövaippa, samalla kaavalla kuin edellinenkin. Vaipassa on imukerroksia yhteensä 6, ja lisäksi ompelin pitkän irtoläpän ja taittoimun taskuun laitettaviksi.  Läppäimussa on 3 kerrosta bambufleeceä ja taittoimussa 2 kerrosta hamppusingleä. Tämä vaippa pääseekin testikäyttöön heti ensi yöksi, lisäsin vain vielä hahtuvaimun vaippaan. Tämän komeuden päälle laitetaan vielä hahtuvavillikset. Toivottavasti pitää sängyn kuivana aamuun asti!



torstai 12. marraskuuta 2009

Huonon onnen Kössi!

Neuloin pikkuruiset villavaippahousut kaksinkertaisesta hahtuvasta. Koska pöksyistä tuli vähän tylsät, piti taakse neulahuovuttaa kuva. Päätin tikuttaa Kössi Kengurun, koska nämä pöksyt ovat menossa yhdelle vielä syntymättömälle "Kössille".. Neulat vain eivät oikein olleet yhteistyöhaluisia, nimittäin onnistuin tämän työn aikana katkaisemaan kaksi huovutusneulaa! Aikaisemmin minulla ei ole koskaan katkennut neuloja.. No, valmista tuli kuitenkin! Kuvassa Kössin korvat näyttävät vähän hassuilta, mutta oikeasti ovat paremman näköiset.. Mutta voi olla että, pöksyjen pesun jälkeen vielä vähän korjailen ja paikkailen..