sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Stara!
Rasmuksella on huomenna päiväkodissa valokuvaus, ja pitihän sitä varten ommella jotain uutta. Tähtitrikoo pelkästään olisi ollut ihan liian levoton paitaan, joten päätin rauhoittaa värimaailmaa mustilla hihoilla. Mutta siitä taas tuntui tulevan vähän tylsä, joten piristin toista hihaa parilla tähtitrikoosta leikatulla tähdellä ja laitoin vielä hihoihin eri väriset kanttaukset (pääntien kanttasin punaisella). Niin ja nappilista piti taas tehdä eteen, se tuo paitaan jotenkin siistimpää fiilistä. Tähtitrikoo on ostettu Metsolasta ja musta trikoo Triteksiltä. Resoreiden alkuperää en muista. Paita on tehty omalla kaavalla ja on kokoa 104cm. Rasmus innostui taas poseeraamaan, joten alla paaaaljon sovituskuvia! :)
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Mjusbyxor, mjukisbyxor..
eli suomennettuna varmaankin olohousut, pehmeät sellaiset. Ompelinpa eilen itsellenikin pitkästä aikaa vaatetta. Vuorossa siis tällä kertaa housut. Kankaana i-ha-nan pehmeä velour Oriveden Kangaskulmasta. Mallia pöksyihin on otettu me&i joogahousuista. Omani tein pidemmillä punteilla ja lyhyemmillä resoreilla. Näistä tuli heti lempparit, on niin mukavat päällä (näissähän ei ole sivusaumoja)! Näitä voisi tehdä lisääkin, esim. trikoosta yöhousuiksi.. Ja toki olohousujakin pitää olla montaa eri väriä. :D
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Pikkuriikkistä
Tänään ompelin ihan pikkuruisia vaatteita, ja lisääkin on lähiaikoina luvassa. Eräs lähisuvun naishenkilö on nimittäin raskaana, ja vauvan syntyminen keskosena (tai reilusti ennen laskettua aikaa) on ilmeisesti melko todennäköistä. Eli tässäpä ensimmäinen setti vaatteita koossa 44cm. Kaavat löytyi Parhaat lastenvaatteet lehdestä (vuodelta 2005). Pistin kuvaan mukaan tulitikkuaskin, jotta vaatteiden kokoa pystyy edes vähän arvioimaan kuvasta.
torstai 28. maaliskuuta 2013
Lisää tyttöompeluksia
On kyllä mukavaa kun voi välillä ommella tilauksesta tyttöjen vaatteitakin, omasta puolesta kun löytyy vain poikia. Eli tämä mekko on tehty tilaustyönä, ja ostajan kanssa suunniteltiin ja pähkäiltiin mallia oikein urakalla. Lisähaastetta toi kankaiden niukkuus, mutta loppujen lopuksi valmiista mekosta tuli oikein kiva. Rasmus pääsi mekkoa testaamaan, koska se on kokoa 104cm. Poitsu innostui taas kerran poseeraamaan eri asennoissa, ja aikas kivoja kuvia sainkin napattua.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Muffinsseja
Kaverin lapselle ompelin tilaustyönä tämän herkullisen jumpsuitin, tosin enpäs tiedä raaskinko tätä tytölle antaa, tästä kun tuli niiiiiiin ihana!!! Kokoa jumppiksella on 80cm, ja laitoin hihoihin ja puntteihin pitkät resorit, jotta käyttöikää saa jatkettua. Justus pääsi koekaniiniksi, ja tuntuipa hänkin tykkäävän.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Tähtitunika
Ompelin tilaustyönä tunikan tästä pirtsakasta tähtitrikoosta. Tunikasta tuli kyllä tosi kiva, valitettavasti se vain ei kuvissa näytä niin kivalta mitä luonnossa. Kokoa tunikalla on 104cm, joten lahjoin 103 senttisen Rasmuksen rusinoilla sovituskuviin.
Viime viikolla valmistuneen sydäntunikan (myöskin 104cm) löydät Nöpsis-puodista.
Viime viikolla valmistuneen sydäntunikan (myöskin 104cm) löydät Nöpsis-puodista.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Ja vielä yksi body
Ompelin taas Justukselle bodyn, kolmannen tällä viikolla (aiemmat kaksi siis täällä). Kankaat bodeihin leikkelin jo monta viikkoa sitten, mutta nyt vasta sain ommeltua kaikki kasaan. Aikas nopeasti tuollaisen bodyn loppujen lopuksi surauttaa, varsinkin tämä kolmas valmistui jo melkoisella vauhdilla. Tämä sukellusvenetrikoo on peräisin kangasvaihtareilta ja kanttaukseen käytetty resori Triteksiltä. Mutta nyt saa tämä bodien ompelu riittää, seuraavaksi luvassa pari tilaustyötä ja jossain vaiheessa pitäisi sitten ommella Rasmukselle pitkä- ja lyhythihaisia paitoja.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Turkoosia
Justus on parina viime päivänä nukkunut piiiiitkät päikkärit (taitaa olla pojalla lääkitys kohdillaan:Jusse on taas antibioottikuurilla korvatulehduksen takia, putkitukseen ollaan menossa), joten palkitsin hänet kahdella uudella bodylla.
Eilen valmistui tämä kirahvibody (koko 80cm), johon tein olalle nepityksen. Kirahvitrikoon olen saanut joku aika sitten kangasvaihtareilta, tummanruskea resori on Triteksiltä. Body pääsi heti tänään päälle, kun bongasin Jussen vaatteista siihen sopivat housutkin. :)
Eilen valmistui tämä kirahvibody (koko 80cm), johon tein olalle nepityksen. Kirahvitrikoon olen saanut joku aika sitten kangasvaihtareilta, tummanruskea resori on Triteksiltä. Body pääsi heti tänään päälle, kun bongasin Jussen vaatteista siihen sopivat housutkin. :)
Tänään päikkäriaikaan taas ompelukoneet surisivat, ja sain ommeltua toisen bodyn. Ja kun saumurissa oli eiliseltä valmiina turkoosit langat, niin turkoosilla linjalla jatketaan. Valmistui valasbody nepparilistalla. Valastrikoo on tilattu Käpyseltä, ja hetken jo mietin siitä itselleni paitaa, mutta mies sanoi valaiden näyttävän nenäkannuilta, joten jätin paidan sitten tekemättä..
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Tilaustöitä
Tässä pari viime päivinä valmistunutta tilaustyötä. Ensimmäisenä trikoinen vuorillinen lippis. Rasmus pääsi tätä lätsää sovittamaan.
Ja toisena pussukka dinofanille penaaliksi.
Ja toisena pussukka dinofanille penaaliksi.
Tunnisteet:
kukkarot ja pussukat yms,
lastenvaatteet,
Rasmus
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Rusettipipo ja apinamekko
Kehittelin tällaisen rusettipipon eräälle pienellä tytölle lahjaksi, ja mielestäni tästä tuli aikas kiva. Niin kiva, että voisin tehdä näitä tilaustyönäkin. Jussellekin sovitin pipoa, ja sen jälkeen piti vielä vähän parannella sitä. Eli ompelin rusettia vielä yläosistaan parilla pistolla kiinni pipoon, jotta rusetti pysyy kuosissaan. Pipon kankaat ovat trikoota, ja ostettu Triteksiltä.
Ja sitten vielä tilaustyönä serkun tytölle tehty apinamekko kokoa 98cm. Kuvassa vähän vinksinvonksin, mutta livenä ihan symmetrinen. :) Trikoo ostettu Eurokankaasta.
Ja sitten vielä tilaustyönä serkun tytölle tehty apinamekko kokoa 98cm. Kuvassa vähän vinksinvonksin, mutta livenä ihan symmetrinen. :) Trikoo ostettu Eurokankaasta.
torstai 14. maaliskuuta 2013
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Sydämelliset pöksyt
Tilaustyönä ompelin nämä haalarihousut suloisesta sydänjoustofroteesta (ja puntit eivät oikeasti ole eri levyiset, kuva huijaa!!). Kokoa näillä on 86cm, mutta pitkien, käännettävien resoreiden ansiosta housujen käyttöikä on pitkä.
Olen muuten viime tällä viikolla lisäillyt Nöpsis-puotiin joustofroteita, trikoita ja veloureita, käypä kurkkaamassa täällä tai täällä! :)
Olen muuten viime tällä viikolla lisäillyt Nöpsis-puotiin joustofroteita, trikoita ja veloureita, käypä kurkkaamassa täällä tai täällä! :)
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Lipallinen myssy
Ompelin tilauksesta tällaisen lipallisen myssyn ihanasta Musti-joustofroteesta. Tämä on malliltaan sen verran korkea, että lämmittää vähän korviakin. Takana on kuminauha, joten myssyn käyttöikä on pitkä. Sopivan kokoista sovituspäätä ei kotoa löytynyt, joten ilmapallo sai toimia mallina (tosin tuohon pallopäähän myssy ei kovinkaan kivasti istu, mutta eiköhän siitä idean kuitenkin näe).
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Suuri muodonmuutos
Justus koki eilen suuren muodonmuutoksen, kun mies otti hiustenleikkuukoneen kauniiseen käteen ja pisteli menemään. Saimme Justus-vauvan tilalle Justus-pojan. Tosi söpö hän on edelleen, vaikka hiukset lyhenivätkin.. :)
Jusse ennen
Jusse jälkeen
Poitsu kyllä muuttui niin paljon, ettei meinaa omaksi tunnistaa!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





































