keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Heja Sverige!

Neuloin "Kössille" nb-kokoiset villavaippahousut kirkkaansinisestä hahtuvasta. Taakse vielä neulahuovutin kolme kruunua.. Kyllä näillä pöksyillä sitten kelpaa Ruotsissa touhuta!! :)

maanantai 28. joulukuuta 2009

Liivinsuojia

Tänään ompelin kestoliivinsuojia siskolle. Niiden kanssa olikin sitten melkoista tappelemista, tai oikeastaan tappelin saumurin kanssa. En saanut millään säätöjä kohdilleen, joten jouduin aina välillä purkamaan ja purkamaan.. Loppujen lopuksi sain aikaiseksi neljä paria liivinsuojia, tosin näissäkin ommel on paikoin melko huonoa. No, eiköhän nämä kuitenkin toimi. Suojissa on kaikissa ihoa vasten Coolmax ja toisella puolella kosteussulkuna Pulia. imuna on kaksi eri kokoista kerrosta bambufleeceä. Ompelin imut siten, ettei tulisi mitään paksuja reunoja. Eli pienemmän ympyrän ompelin kiinni isompaan ja isomman kiinni Coolmaxiin. Ja sitten saumuroin Coolmaxin Puliin. Imuosan reunat eivät ylety suojan reunoihin asti, joten reunoilla on vain Coolmax ja Pul. Näin liivnsuojan reunat jäävät ohuiksi, eivätkä näy paidan läpi. Alemmassa kuvassa on vielä neljä paria minulta käytöstä jääneitä liivinsuojuksia.


Merinopitkikset

Ompelin Rasmukselle merinointerlockista pitkikset. Kaavana käytin Ottobre 1/2009 Nunnu-housuja (80cm), tosin korotin pöksyjä vähän ja tein nilkkaan resorit. Näin housut mahtuvat päälle pidempään. Näihin housuihin tuli taas koitettua peitetikikonetta. Ja ihan hyvin onnistuikin, ainakin nuo mitä kuvassa näkyy. Tosin myöhemmin päätin sitten vielä tikata nuo nilkan resorien saumatkin, mutta se ei sitten enää onnistunutkaan. Ei vain tullut siistiä jälkeä, ainakaan koko "kierrosta". Ompelin nilkan kohdan varmaan 4 kertaa, mutta purkuhommiksi meni! Täytyy vielä tutkia, että tuliko mitään reikiä vaatteeseen noiden purkamisten jäljiltä. Tekisi kyllä vielä mieli koittaa kerran, mutta pelkään, että tuo kangas ei kestä sitä purkamista..



sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Kestositeitä

Nyt sain nepitettyä nämäkin kestositeet. Ompelin ne jo muuten valmiiksi ennen Joulua. Siteet ovat menossa siskolleni Ruotsiin. Kuvassa alempana on vähän isompia siteitä yöksi tai vaikkapa jälkivuotoon, ja ylempänä ihan normikokoisia siteitä. Yösiteissä on kosteussulku (eli Pul) koko siteen alueella ja pienemmissä imun kokoisena. Ihoa vasten siteissä on trikoota, collegea tai velouria ja toisella puolella isommissa joustofrotee ja pienemmissä microfleece. Imuina onkin sitten sekalainen joukko kaikennäköistä: bambujoustista, pyyhefroteeta, bambufleeceä, flanellia ja hamppua.

Kaverille kans!

Ompelin ennen Joulua kestositeitä siskolleni (nämä siis vielä vailla neppejä, postaan myöhemmin), ja tein sitten samalla neljä kestopikkuhousunsuojaa yhdelle kaverillenikin. Kaverilla ei vielä ole ollut käytössä kestositeitä, joten näistä on hyvä aloittaa! Siteissä on päällä trikoota, velouria ja joustofroteeta, sekä kaikissa imuna 1 kerros bambufleeceä. Toisella puolella microfleece. Postitin ne juuri ennen Joulua, joten perillä ovat sitten alkuviikosta. Toivottavasti kelpaa!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Sur-rur-rur

Saumuri piti aikas kovaa meteliä kun surautin kantoliinan. Sain päästellä aika lujaa, koska liinassa on pari piiiiiiiiitkää suoraa! Kangas on puuvillaista  interloctrikoota Muksuaitasta, värinä suklaanruskea. Liinan pituus on n. 4,6 metriä, joten riittää varmaan kaikkiin sidontoihin. Liinan päät kapenevat noin metrin matkalta, jotta solmusta tulee pieni. Tämä kantoliina on siis siskolleni, mutta pitihän sitä koittaa. Hyvin tuntui Rasmus viihtyvän! Meillähän ei ole enää hetkeen ollut käytössä trikoista kantoliinaa, vaan kantoreppu (Manduca), ja vähän aikaa sitten meille kotiutui vielä kudottu liinakin.  Tuota kangasta jäi yli aikas paljon, joten jos olet kantoliinaa vailla, voin sellaisen surautella (nyt kun saumurissakin on valmiina ruskeat langat).. Liinan pituuden voit valita itse, tuota kangasta taitaa olla 6 metriä. Kysy sähköpostilla lisätietoja (piiperoinen@windowslive.com).

torstai 17. joulukuuta 2009

Ja taas Kössille...

Kössi on tainnut olla tänä vuonna aikas kiltti poika (tai tyttö), koska taas valmistui hänelle jotain.. Pistin neljä vanhaa harsoa paloiksi ja surauttelin aina kaksi palaa yhteen. Näin syntyi  kahdeksan kätevää taittoimua, jotka voi sitten taitella sopiviksi vaippaan. Harso on kyllä hyvä imu vaipassa, koska se levittää kosteutta (eli sitä pissaa...), sekä imee myös mukavasti. Meillä näitä harsoimuja on vain neljä, joten taidanpa tästä kasasta ottaa pari Rasmuksen vaippoihin..

Pesulappuja

Tänään surauttelin kasan pesulappuja Kössille. Kävin tilkkulaatikolla ja sieltähän löytyikin kaikki tarvittava kankaat. Eli lapuissa on trikoota, velouria ja joustofroteeta. Yhteen lappuun tuli vahingossa trikoo nurinpäin, mutta eipä tuo haittaa! Nuo pesulaput ovat kyllä käteviä, meillä on käytetty pelkästään noita pikku pesuihin, ei ollenkaan niitä kaupan kosteuspyyhkeitä (vai mitä ovatkaan nimeltään..).

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Joululahja kummitytölle

Tänään vein postiin joululahjan kummitytölle. Hän on 11-vuotias nuori neiti, joten meikkipussukka taitaa olla aika osuva lahja. Pussukan siis ompelin itse ja nuo huulirasvat tein myös. Toivottavasti lahja on mieluinen!

Vaipanvaihtoalusta x 3

Tänään ompelin Kössille kolme vaipanvaihtoalustaa. Päällä niissä on flanellia (dino- ja autot)  ja joustofroteeta (valkoinen) ja toisella puolella muovitettua froteeta. Nämä oli nopea ja helppo surauttaa saumurilla! Alustan koko on n. 35x70cm. Tuo autokangas (joka ei siis oikeasti ole ihan noin tummaa) on aika poikamaista, mutta kelvannee kuitenkin joka tapauksessa Kössille (jonka sukupuolesta ei siis tietoa)..

Vaippapusseja

Ompelin eilen kaksi vaippapussia. Toinen lähtee Ruotsiin, ja toinen jääkin sitten meille. Pusseihin mahtuu 5 M-koon vaippaa, pikkuisia varmaan enemmänkin.. :) Kangas on samaa, kuin aiemmin ompelemissani rukkasissa. Kankaassa on jonkinlainen silikonipinnoite, joten täytyisi pitää kosteutta. Otin vielä lähikuvan kankaasta, jotta kuvatkin näkyvät.


maanantai 14. joulukuuta 2009

Lahjoja

Viime lauantaina olin juhlissa. Pari kaveria järjesti jo perinteeksi tulleet tuplasynttärit, ja mukavaahan meillä taas oli. Tässä kuvat lahjoista, jotka vein heille. Eli toiselle tein pienen meikkipussukan (toki saa käyttää muuhunkin tarkoitukseen), sekä pari huulirasvaa. Tuossa kortissa lukee pipo, koska lupasin tehdä kaverille pipon. Täytyisi vaan ensin saada häneltä lanka siihen niin pääsen hommiin. Purkissa on jääsuklaata (valko- ja tummasuklaa). Toiselle kaverille tein hänen pyynnöstään kaksi pussukkaa. Toinen on junareissuille käsitöitä varten ja toinen partioreissuille ruokailuvälinepussiksi. Ja hänelle myös huulirasvat ja jääsuklaat. Netistä löysin parit ohjeet noihin huulirasvoihin, ja pakkohan niitä oli sitten kokeilla. Toivottavasti ovat hyviä! Luultavasti tuo ruskea huulirasva ainakin on, nimittäin siihen tuli vähän suklaata!


Imuja kestovaippoihin

Surauttelin läjän imuja aikani kuluksi.. Osa kankaista on kierrätyskankaita (eli flanellipyjama, pyyhkeitä, kylpytakki), ja osa kaapista löytyneitä flanelleja (dino ja enkelit). Ylemmässä kuvassa on taittoimuja, alemmassa tuollaisia pötköjä. Imussa on kangasta 1-3 kerrosta, vähän riippuen materiaalista. Nämä menevät varmaan kaikki Ruotsiin "Kössille".


perjantai 11. joulukuuta 2009

Rukkaset, versio 2

No niin, toinen pari uunista ulos! Eli tein toiset rukkaset Rasmukselle, tässä siis ensimmäinen pari. Suurensin ja pidensin vielä kaavaa ja tein pari muutakin muutosta. Nyt taitaa olla jo melko hyvät! Alun perin rukkasten kaavana oli tämä, mutta matkan varrella se muuttui aika paljon, voisi jo varmaan sanoa, että rukkasten kaava on oma! :) Pistin näihinkin rukkasiin fleeceä sisälle, mutta tällä kertaa ihoa vasten onkin valkoinen puuvillavelour. Ja päätin sitten pistää kuminauhat vielä tuonne rukkasten suullekin. Ja hyvin tuntui pysyvän pojalla kädessä, ei saanut ravistettua niitä pois, niin kuin tekee äitiyspakkauksen rukkasille.. Sitten pitäisikin saada tehtyä Rasmukselle vielä töppösetkin tuosta samasta kankaasta..

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Ääh, uusiksi meni..

..ainakin luulisin niin. Ompelin Rasmukselle talvea varten rukkaset, mutta niistä taisi tulla sittenkin liian pienet. Tein kyllä ensin mallikappaleen fleecestä, jotta ei menisi kivaa kangasta hukkaan, mutta enpä tullut ajatelleeksi, että fleece joustaa ja tuo toinen kangas ei.. Eli luultavasti näitä rukkasia ei saa laitettua pojalle edes käteen, tuntuvat niin napakoilta. No, kohtahan se selviää, kun poika pian herää päiväunilta.. Rukkasissa on päällä kivaa kangasta, jossa on jonkinlainen kosteussulku (muistaakseni joku silikonipinnoitus tai mikä lie), vuoriksi pistin ohutta interlocktrikoota. Noiden kankaiden välissä on vielä lämmikkeenä kerros fleeceä. Mutta luultavasti siis täytyy tehdä vielä uudet. Pitää varmaan tehdä niistä vähän leveämmät (ainakin tuosta suulta) ja laittaa vaikka pikkuisen löysempi kuminauhakin ranteen kohdalle.