torstai 18. helmikuuta 2010

Kangaskaupoilla tuli käytyä..

Kävin tänään Rasmuksen kanssa Tesomalla Triteksissä. Piti ostaa jotain tyttömäistä kangasta Rasmuksen pikkuserkun synttärilahjaa varten. Synttärit ovat jo ensi viikon tiistaina, joten toivottavasti ehdin ommella jotain.. Vasemman yläkulman kankaasta meinaan ehkä tehdä jonkun paidan tai tunikan lahjaksi, muut kankaat vain lähtivät mukaan.. Triteksissä oli kyllä taas aivan ihania kankaita, mutta niistä suurin osa kyllä sopii paremmin tytöille/naisille.. Tosin tuosta oranssi-valkoraidallisesta kankaasta teen mahdollisesti Rasmukselle paidan. Ja nuo yksiväriset ovat resoria, niitä siellä oli tällä hetkellä todella hyvä valikoima. Pitäisi ihan pistää paperille ylös mitä värejä tarvitsen, ja sitten käydä sieltä ostamassa.

Ehdin jo tänään pesemään kankaat, joten huomenna sitten pitäisi etsiä ja piirtää joku sopiva kaava ja leikata kankaat. Tosin minulla on nyt tällä viikolla ollut alaselkä todella kipeänä, joten saas nähdä onnistuuko kaavojen piirtely lattialla. Rasmuksen nostaminen sattuu kovasti, ja seisaalla olo tekee myös kipeää (varsinkin illemmalla). Ja sitten välillä tulee sellaisia ilkeitä vihlaisuja selkään asentoa vaihtaessa, ihan kuin sähköiskuja. Taitaa olla iskiasvaivaa.. Tämä vaivahan tuli minulle tutuksi raskausaikana, toivottavasti ei ole tullut jäädäkseen!

4 kommenttia:

  1. aaw...ääh *kiroaa hetkellistä autottomuutaan* Mäkin haluun tota ruskeeta missä kukkia!!!
    Ihania kankaita oot löytänyt :D

    VastaaPoista
  2. Täällä "haastettu" toteaa, että mäkin olen hamstrannut Triteksiltä tuota ruskeapohjaista kukkakangasta. En ole vielä kylläkään tehnyt siitä mitään kun olen niin harvakseltaan tässä ommellut
    Tuo Triteks on kyllä mahtava kauppa!

    VastaaPoista
  3. Kerttu, eipä minullakaan autoa ole käytössä, kävimme Rasmuksen kanssa kangaskaupoilla bussilla. Tai oikeastaan busseilla, koska välissä täytyy vaihtaakin bussia..

    VastaaPoista
  4. Vinkki selkäkipuun: tee lankkuja. Minuutti vatsaa, minsa molempia kylkiä. Kerran päivässä jo auttaa selkäkipuun. Nimimerkki kokemusta on, näin vähällä vaivalla voi päästä ilkeästä vaivasta

    VastaaPoista