maanantai 20. kesäkuuta 2011

Vapaapäivän ompeluksia

Minulla oli tänään vapaapäivä töistä, ja käytin sen ompelemalla (sekä tietysti pyykkiä pesemällä ja siivoamalla).. Rasmuksen Urho-serkulle valmistui kahdet trikoohousut koossa 80cm. Housut ovat mukavan ohuet, eli oikein hyvät pienelle pojalle kesään.




Seuraavaksi ompelin Rasmukselle yöasun trikoosta. Tähän sainkin hyvin käytettyä jämäpaloja tuosta avaruustrikoosta, sekä myös ison pätkän tähtitrikoota, mitä en oikein ole osannut käyttää mihinkään muuhun. Shortseihin tein tarkoituksella oikean korkean yläosan, jotta ne peittävät kunnolla ison yövaipan..



Lisäksi ompelin tänään valmiiksi yhden tilaustyön, nimittäin huiveja eräälle ystävälleni (joka on siis muslimi). Näitähän olen jo aiemminkin ommellut, mutta nyt niitä tarvittiin lisää. Tällä kertaa ompelin kaksi päällihuivia ja kuusi alushuivia. Kankaana huiveissa on ihanan ohut ja kevyt trikoo, mikä sopiikin hyvin näin kesään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti